Suomalainen museokulttuuri on laaja ja monimuotoinen. Se ulottuu aina luonnonhistoriallisista museoista moderneihin taidemuseoihin, perinnekylästä sotahistorialliseen museoon. Kukin niistä kätkee sisälleen ainutlaatuisen tarinan paitsi esineiden ja taiteen kautta, myös ihmistä ja hänen rooliaan yhteiskunnassa. Tämä blogikirjoitus keskittyy avautumaan yhden, ehkä hieman yllättävän Suomen museon tarinan: Kievarimuseon.
Kievarimuseum sijaitsee idyllisesti pienellä mäellä. Se ei ensisilmäyksellä vaikuta suurelta tai huomiota herättävältä, mutta sillä on syvät juuret Suomen historiassa. Ideana Kievarimuseossa on nimittäin tuoda esille 1800-luvun suomalaista perinnekulttuuria kievaritoiminnan kautta. Kievarit olivat tärkeä osa liikenneyhteyksiä; niissä reissaajat saattoivat levätä ja vaihtaa hevosia.
Museon pihapiiri on kuin astuisi aikakoneeseen. Aitojen rakennusten, hevostallin ja pihapiirin eläimet luovat tunnelman yli sata vuotta taakse päin. Museossa on mahdollista tutustua aikakauden elämään interaktiivisesti, kuten kokeilla perinteistä heinänteon tekniikkaa tai maistaa perinnekahvia.
Museo tarjoaa siis kävijöilleen paitsi historiallisen kokemuksen myös tunteen – tunteen, että aika ei oikeastaan olekaan niin lineaarinen kuin usein ajattelemme. Se kietoutuu, kaartuu ja peilautuu näissä paikoissa, jotka herättävät henkiin menneisyyden.
Voisi sanoa, että jokainen Suomen museo on kuin pienoiskuva osasta maamme kulttuuria ja historiaa. Ne ovat ikkunoita menneisyyteen, jotka auttavat meitä ymmärtämään paremmin, mistä olemme tulleet ja mitä se merkitsee nykyisyydelle. Kievarimuseo on yksi näistä ikkunoista, jossa kerrotaan hiljaisuudessa kahiseva tarina matkustamisesta, työstä ja arjesta 1800-luvun Suomessa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Suomen museokulttuuri on monipuolinen ja elävä, joka tarjoaa paljon erilaisia tapoja tutustua maamme monituhatvuotiseen historiaan. Niin isoissa valtakunnallisissa museoissa kuin pienissä paikallismuseoissa on omat ainutlaatuiset tarinansa, jotka ovat arvokkaita säilyttää tuleville sukupolville.
Jokaisen museokäynnin jälkeen voi miettiä, mitä tarinaa itse haluaa jättää jälkeensä. Millaisia museoita meidän aikamme jättää tuleville sukupolville? Voisiko jokainen meistä olla osa sitä tarinaa, joka luodaan tänään ja huomenna?