Viime viikonloppuna sain vihdoin tuntuman jälleen museon hiljaiseen kulttuuritarjontaan erityisen haastavan korona-ajan jälkeen. Myöhäissyyskuun valoisa pväkorosti Ateneumin taidemuseon kaunista rakennusta ja heti sisään astuessa huomasin, miten paljon olin kaivannut tätä hiljaisen kulttuurin keitasta.
Ateneumin taidemuseo itsessään ei liene esittelyjä kaipaa, mutta päivänäni tapahtui jotakin ainutlaatuista. Museon näyttelyssä oli esillä suomalaisen taiteen kulmakiven, Albert Edelfeltin maalauksia. Tunnen suurta ylpeyttä Edelfeltin kuvauksista suomalaista yhteiskuntaa ja sen ihmisiä kohtaan, olivathan hänen teoksensa ensimmäisiä, jotka loivat kansainvälistä arvostusta pienelle, uudelle Euroopan valtiolle.
Mielestäni Edelfeltin maalaukset puhuttelevat siksi, että hän ei suinkaan piirtänyt ainoastaan kaunista maisemaa tai etuoikeutettuja ihmisiä, vaan hän maalasi suomalaista arkea sellaisena kuin se oli, pintaa syvemmältä. Merellä työskentelevä työmies, metsän äärellä katseleva nainen, vanha mies kirkonkylän torilla. Arjen yksityiskohdat, ilot ja surut tulivat esille Edelfeltin maalauksissa, ja näissä maalauksissa kansamme alkoi nähdä itsensä, alkoi määrittää, kuka on.
Vieraillessani Ateneumissa, olin erityisen liikuttunut Edelfeltin maalauksesta ”Lapsen ruumissaatto”. Maalaus kuvaa raadollista, katkeraa hetkeä, mutta kuvaa samalla äärettömän kauniisti ihmiskunnan yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta.
Suomea ja suomalaisuutta ei olisi ilman sen kulttuuria ja taidetta. Itse asiassa, suomalaisuus on juuri sitä, mitä olemme luoneet itsestämme taiteen ja kulttuurin kautta. Tämä kulttuuriperintö tulee selväksi kulkemalla Ateneumin käytävillä ja pohtimalla Edelfeltin maalauksia.
Kulttuuria ja taidekokemuksia ei voi korvata mikään. Se antaa meille tavan ymmärtää menneisyyttämme, ympäröivää maailmaa ja itseämme. Siihen suuntaan niin Ateneum kuin koko Suomen museokenttä yhdessä ohjaavat meitä. Kysymykseen ”miksi juuri museot?” Voin vastata, että museot voivat esittää kysymyksiä, joita emme osaa tai halua kysyä itse. Samalla ne voivat tarjota vastauksia, joihin emme olisi ehkä itse tulleet ajatelleeksi.
Vierailuni jälkeen olen entistä enemmän ylpeä siitä kulttuurivarannosta ja -historiasta, jonka Suomi on jättänyt jälkeensä. Kaiken tämän me voimme kokea museovierailumme kautta. Suosittelen lämpimästi kaikille – tutustukaa Suomen rikkaaseen kulttuuriperintöön!
Kirjoittaja on kulttuurihistorian harrastaja, taiteen suurkuluttaja ja suomalaisuuden ystävä.